Kohti uutta vuotta –kohti unelmaa

Jos inhoaa kylmää ja pimeää, miksi viettäisi suurimman osan elämästään kylmässä ja pimeässä? Tätä kysymystä olen kysynyt itseltäni usein, mutta vasta viime aikoina se todella kristallisoitui päässäni. Niin miksi?? Kysymyksen voi tietysti kääntää myös positiiviseen muotoon: Jos rakastaa aurinkoa ja lämpöä, miksei tekisi kaikkeaan, jotta pääsisi asumaan sinne, missä niitä on?

Minulla on ollut unelma Espanjassa asumisesta jo parikymmentä vuotta. Jollain tapaa olen sen jo aiemmin toteuttanutkin, kun tein töitä Aurinkomatkojen oppaana. Silloin asuin Kanarialla, Kreikassa ja Bulgariassa. Mutta tietysti tilanne on ihan erilainen, kun työskentelee oppaana eikä koskaan tiedä, mihin ja milloin seuraavaksi tulee lähtö. Ja kun kollegat ja asiakkaat ovat suomalaisia, kohdekulttuuri jää väistämättä vähän vieraammaksi. Olenkin elättänyt haavettani ”oikeasta” asumisesta ulkomailla ja nimenomaan Espanjassa. Espanjan kielen oppiminen on ollut yksi osa haavettani. Usean espanjankielen kurssin läpikäyneenä en voi sanoa osaavani espanjaa juuri alkeita pidemmälle. Kanarialla asuessani kielitaito oli parhaimmillaan. Luotankin siihen, että opin kielen kunnolla vasta, kun pääsen käyttämään kieltä päivittäin.

Olen viimeisten vuosien aikana toteuttanut parikin suurta haavettani: Työskennellyt yrittäjänä ja tehnyt itämaisen tanssin opetustyötä, saanut lapsen ja elänyt monessa mielessä antoisaa, ihanaa arkea. Vaikeuksiltakaan en ole välttynyt ja ajoittain ne ovat vieneet voimia siinä määrin, ettei ulkomaille muuttoa ole jaksanut alkaa tosissaan edes miettiä.

Nyt, kun suurimmat viimeaikaiset haasteet alkavat olla selätetty ja asuntomme alkaa käydä pieneksi, vanha haave nosti taas päätään. Jos joka tapauksessa muutamme, miksi emme muuttaisi Espanjaan? Miksi emme nyt lähtisi kokeilemaan, millaista siellä on asua? Mitä enemmän asiaa pyörittelimme, sitä vahvemmaksi nousi halu lähteä. Tuumasimme, että jos emme lähde nyt, emme lähde koskaan. Taaperomme on 2-vuotias, hyvässä iässä sopeutumaan uuteen paikkaan ja kokemuksemme mukaan se käykin häneltä aina reissatessa helposti. Koulu-iässä lähteminen olisi jo varmasti haastavampaa.

Tietenkään sellaista elämäntilannetta ei ole varmasti ikinä, että lähteminen olisi todella yksinkertaista ja etteikö jostain pitäisi luopua. Mieheni kohdalla tuleva muutto tarkoitti irtisanoutumista vakituisesta työstä. Minulle taas luopumista mm. rakkaista tanssiryhmistä, niin opetusryhmistä kuin esiintyvästä ryhmästänikin.

Taaperon, jota tässä blogissani kutsun nimellä Lumi, kannalta lähtöä piti tietysti pohtia myös. Mutta kuten todettu, Lumi on matkustanut jo nyt kanssamme ja sopeutunut aina uusiin paikkoihin helposti. Espanjassa ollessamme hän on suorastaan kukoistanut: Nauttinut saamastaan huomiosta ja hänelle juttelevista aikuisista (Suomessa hän usein jopa ihmettelee, jos joku aikuinen ei vastaa hänen tervehdykseensä. Tätä toki ihmettelen itsekin). Lumia ei siis häiritse lähelle tulevat, paljon puhuvat ihmiset. Lämpöä ja aurinkoa hän tuntuu rakastavan myös. Suomessa on ulkoilut olleet varsin haastavia syksyn ja talven tullen, vaikka itse olisin kuinka yrittänyt tsempata ja olla nauttivinani räntäkeleistä. 😉 Kun marraskuussa kävimme etsimässä asuntoa Espanjasta, Lumi totesi koneessa kotiin lähtiessä: ”Ei mennä kotiin, mennään Espanjaan.” Silloin viimeisetkin epäilykseni kaikkosivat ja tiesin, että ratkaisu olisi hyvä koko meidän perheellemme. Tietysti läheisiä ihmisiä tulee ikävä, mutta pääseväthän he halutessaan käymään luonamme ja aiomme itsekin käydä Suomessa. Suhteita on tarkoitus ylläpitää ja kuulumisia vaihtaa myös mm. skypen välityksellä. Suurin osa läheisistä on ollut tosi kannustavia lähtömme suhteen. Opas-ajoilta meillä on myös sellainen kokemus, että ystäviä tulee tavattua jopa useammin ja intensiivisemmin, kun asuu ulkomailla!

Mitä sitten odotan Espanjassa asumiselta? Olen lähdössä varsin avoimin mielin ja tiedostan kyllä hyvin, että arkea se sielläkin asuminen on. Koska minulla, kuten miehellänikin (entisellä Aurinkomatkojen opas-kollegallani) on kokemusta ulkomailla asumisesta, emme elättele harhakuvia siitä, että siellä olo olisi pelkkää ihanuutta. Arki on hyvää nytkin ja rakastan työtäni, niin itämaisen tanssin opetusta, Bemer-työtä kuin viestintätöitäni. En siis edes halua jättää näitä Suomeen, vaan pyrkiä viemään ne mukanani. Myös mieheni sai järjestettyä itselleen töitä osa-aikaisena konsulttina nykyiseen työpaikkaansa etätyönä, joten pystynemme näin ollen jatkamaan ainakin osittain töitämme (asia selvisi vasta lähtöpäätöksen jälkeen eli lähtö ei riippunut tästä).

Yksityisyrittäjänä minä tietysti joudun luomaan paljon uusia kontakteja, yhteistyökumppaneita ja asiakassuhteita  alusta alkaen, mutta se kuuluu yrittäjyyteen. En tiedä, olisiko toimeentuloni Suomessa oikeastaan sen turvatumpi. Viime vuosina tanssinopetus-töitä on ollut aiempaa vähemmän, tosin taaperoa hoitaessa kotona en juuri enempään työmäärään olisi pystynyt. Olen pyrkinyt opetus- ja ohjaustäiden vähennyttyä lisäämään jonkin verran Bemer- ja viestintätöitä sekä ollut mukana parissa projektissa. Työnkuvani ja se kokonaisuus, mitä teen, elää siis jatkuvasti muutenkin ja teen paljon töitä jo voidakseni tehdä töitä. Näin ollen ajattelen, että miksei osaamiselleni ja palveluilleni olisi kysyntää myös ulkomailla siinä missä täällä, kun vain jaksan luoda itselleni työtä ja tuoda esille sitä, mitä teen. Myös Espanjassa asuu varmasti ihmisiä, joilla on vaivoja ja jotka haluavat hoitaa terveyttään ja hyötyvät Bemer-terapiasta sekä ihmisiä, jotka haluavat oppia itämaista tanssia. Tai käydä ohjaamassani jumpassa. Esiintymiskeikoillekin luulisi olevan jonkin verran kysyntää, kun vain löytää oikeat kontaktit.  Ja ties mitä muuta keksin, kun sinne pääsen! Lähden avoimin ja luottavaisin mielin, mutta samalla nöyränä ja valmiina tekemään töitä oman työllistymisen eteen, kuten aina ennenkin. Toivon Espanjassa olon myös jollain lailla kristallisoivan sitä, mitä haluan tulevaisuudelta. Etäisyyden ottaminen kirkastaa usein ajatuksia.

Kohti Espanjaa
Kuva viime kuulta keikalta. Tästä tuli heti Espanja ja flamenco mieleen. Pian toivottavavasti esiinnyn ja opetan Espanjassa! Lajin suhteen pitäydyn toki osaamisalueellani itämaisessa tanssissa (ehkäpä vähän salsaa harrastuksena lisäksi..?)

Monelta osin jää nähtäväksi, mitä Espanjassa asuminen tuo tullessaan ja miltä se tuntuu. Uskon, että ilmasto ja kulttuuri ovat monessa mielessä itselleni sopivampia, mitä Suomessa. Mutta tiedostan myös, että kulttuurishokkejakin on varmasti luvassa. En siis (tietenkään) oleta, että siellä kaikki on ihanampaa. Mutta jollain tapaa Suomi kyllä tällä hetkellä ”tökkii”, jos näin voin sanoa. Sään lisäksi Suomen tämänhetkinen politiikka (se mitä siitä ymmärrän), tietty vastakkainasettelu ja vihamielisyys sekä ainaiselta tuntuva valitus ovat alkaneet ärsyttää. Meillä on monessa mielessä niin huippuhyvin asiat, että en aina jaksa ymmärtää sitä kaikkinaista valitusta. Ehkä se on tuo some, joka näitä asioita tuo liikaakin silmille ja sen käyttöä pitäisikin vähentää myös omalla kohdalla. Siihen liittyen tulikin mieleeni  hauska huomio, kun katsoin Espanjassa suuren leikkipuiston meinikiä: Kellään en nähnyt kännykkää kädessä, ihmiset juttelivat ja nauroivat, vieraatkin keskenään… Muistelin siinä edellisviikkoista kohtaamistani espoolaisessa leikkipuistossa, kun moikkasin toista äitiä ja sain osakseni mulkaisun ilman vastausta. Ei tätä toki voi yleistää, usein myös juttelemme iloisesti myös kyseisessä Espoon puistossa toisten vanhempien kanssa. Mutta vähän hankalaa se kohtelias kommunikointi tuntuu välillä suomalaisille olevan. Pahinta on, kun saa itsensä kiinni siitä, että ei vaikkapa tervehdi kunnolla naapuriaan. Sitä ei ehkä voi pistää edes ujouden piikkiin. Odotan siis kaiken kaikkiaan vähän avoimempaa, iloisempaa ja rennompaa ilmapiiriä ja elämänasennetta, joka tekee varmasti myös tällaiselle ajoittaiselle murehtijalle tosi hyvää! Etäisyyden myötä muistan taas varmasti monia Suomen hyviä puolia, joita olen mahdollisesti alkanut pitää itsestään selvänä. Ainakin aiemmin ulkomailla on käynyt näin.

Vaikka tykkään (kivojen) ihmisten seurasta, minussa asuu kuitenkin myös erakko, joka kaipaa välillä yksinoloa ja hiljaisuutta. Saapa siis nähdä, olenko jossain vaiheessa jo aivan kypsä, jos en saa kävellä mutrusuuna hiljaa Torreviejan katuja(?) Kriisiä saattaa pukata myös, jos asiat eivät hoidu sovitusti, tosin tämä lienee nykyään enemmänkin legenda(?) tai jos/kun asunnossamme ja kaduilla alkaa kesän tullen vipeltää torakoita (joita kammoan!)

Ehkäpä kuumuuskin voi mennä överiksi, jos kesälämpötilat lähentelevät neljääkymmentä astetta tai yli. 30-35 on vielä itselleni kiva lämpötila ja voittaa ehdottomasti minun kohdallani Suomen kesän, jossa harvemmin tarkenen ilman toppatakkia, ainakin viime kesänä se oli paljon käytössä. Toisaalta myös Espanjan kylmät talvet voivat tuoda haasteita, erityisesti sisälämpötilojen suhteen. Suomessahan meillä on varsin lämmin sisällä. Turhautumista on taatusti luvassa Espanjassa huonosti toimivan kierrätyksen suhteen, kun Suomessa on tottunut kierrättämään muovia myöten lähes kaiken. Mutta siis: Avoimin mielin ja sellaisella ”kokeiluasenteella” ollaan lähdössä. Mitä se sitten tuokaan tullessaan, ainakin olemme antaneet unelmalle mahdollisuuden! Tarkoituksenamme on viipyä Espanjassa ainakin vuosi ja katsoa sitten, miten jatkamme. Siinä ajassa ehtinee kokea “kuherruskuukauden”, “turhautumisen” ja “sopeutumisen” vai mitkä ne vaiheet uudessa maassa asuessa nyt olivatkaan. Sen pidemmälle emme oikein osaa emmekä koe tarpeelliseksikaan elämää suunnitella. Vuokrasimme asunnon vuodeksi, joten vuoden olemme sikäli sitoutuneet Espanjassa viettämään.

Kun teimme päätöksen Espanjaan muutosta, mietimme kohteita mm. vieraillessamme Koti ulkomailla-messuilla. Siellä tuli puheeksi Costa Blanca ja siellä sijaitseva Torrevieja, joka vaikutti mukavalta alueelta. Siellä asuu myös suomalaisia, mutta ei ihan siinä määrin, mitä Fuengirolassa. Mukavaa kuitenkin on kuulla espanjan kieltä suomea enemmän ympärillään. Alue on kasvava ja vielä Aurinkorannikkoa edullisempi. Päädyimme siis Torreviejaan, ihan näiden pohjatietojen ja intuition perusteella. Viime kuussa kävimme paikan päällä ensimmäistä kertaa ja silloin olimme jo varanneet vuokra-asuntonäyttöjä ja löysimmekin itsellemme sopivan kodin. Valtaosa suomalaisista asunee kaupungin ulkopuolella, mutta me päädyimme asumaan kaupungissa. Se tuntui kodikkaammalta ja tietysti kielen oppimisen, palvelujen ym. kannalta paremmalta vaihtoehdolta.

Kyllä sitä on muutaman kerran ihmetelty, kun olemme kertoneet lähtevämme paikkaan, jossa emme olleet vielä käyneet. Mutta joskus on hyvä vain luottaa vaistoonsa ja hypätä hieman tuntemattomaankin. Kun sitten viime kuussa kävimme ensi kertaa paikan päällä, Torrevieja tuntui hyvin pitkälle sellaiselta paikalta, millaiseksi sen oli ajatellut. Kotoisalta. Olihan se jännää kävellä katuja ja katsoa, että tuossa on meidän tuleva lähikauppa, tuossa leikkipuisto ja mikäs onkaan lähimmän rannan nimi…? Koska olimme siellä talvikaudella, kaupunki oli mukavan väljä eikä meitä turisteja ollut liiaksi, joten siksikin paikasta tuli enemmän ”kotikaupunki” kuin ”lomakohde”-fiilis.

Nyt muuttoomme on aikaa vajaa kuukausi. Paljon on vielä tehtävää… Kaikkien tavaroiden inventaario ja pakkaaminen, papereiden kääntämistä espanjan kielelle, kela, yel-vakuutus ym vakuutukset ja paperit kuntoon, postinsiirrot ym ym.. Vähän hirvittää, meinaako aika loppua kesken. Mutta palkinto odottaa: pitkäaikainen unelma on vihdoin käymässä toteen. Vielä sitä ei oikein edes käsitä, että kohta asumme Espanjassa… Se ei kuitenkaan hirvitä missään määrin. Oikeastaan hirvittää vain se ajatus, jos olisimme jättäneet unelman toteuttamatta jonkun ”mutku”, ”noku” tai ”sitku”-syyn varjolla. Niinhän se elämässä kaiketi yleensäkin on: Paljon vähemmän ihmiset lopulta katuvat tekojaan, kuin tekemättä jättämisiään.

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *