Kehorauha kuuluu kaikille

Pömppömaha ravintolasta tullessa (kesä 2017)

Ihan alkuun ei, en ole tässä viime kesäisessä kuvassa raskaana. Olen käynyt syömässä ja ruokani on sisältänyt gluteenia, joka ei minulle sovi. Veikkaisin kuitenkin, että olisin saattanut saada uteluita, jos tuttuja olisi tullut vastaan. Ystäväni eivät varmasti olisi kommentoineet mitään, heidän käytöstapoihinsa luotan.

Minulle raskausutelut eivät olisi olleet kummoinenkaan asia, mutta tiedän, että monelle ne tekevät kipeää. Oli syynä sitten kamppailu kilojen kanssa, raskaustoiveet tai mikä tahansa, ”kevyesti heitetytkin” kommentit voivat satuttaa syvältä. Ja sitten on meitä, joille oma, hetkellinen pömppö on lähinnä hauska. Eräs tuttu kertoi, että oli otettu, kun naapuri kysyi, mahtoiko hän olla raskaana. Hän otti sen niin, että näyttää ilmeisesti ikäistään nuoremmalta, kun tällaisia vielä udellaan. Voihan joskus siis käydä niinkin, että utelu koetaan positiivisena, mutta aika riski se silti on ja jos ei todella hyvin toista tunne, utelut tulisi jättää väliin.

Kehorauha kuuluu yhtä lailla meille hoikille

Vaikkei minua pömppömahani kommentointi suuremmin loukkaisi, minuakin on loukattu monesti kehoani kommentoimalla. Olen nimittäin saanut hoikimmillani ollessani kuulla usein olevani liian laiha ja kysymyksiä siitä, miksi olenkaan laihduttanut niin. Totuus on, että en ole koko aikuisikänäni varsinaisesti laihduttanut koskaan. Minä laihdun, kun voin huonosti. Olen kokenut elämässäni rankkoja asioita ja pahimpina aikoina masentuneena menettänyt ruokahaluni lähes täysin. Kärsin siitä enkä olisi halunnut laihtua, joten siinä kohtaa ei tuntunut kovin mukavalta kuulla uteluita, ”Miksi olet laihduttanut itsesi tollaiseksi?!” Oli työn takan nousta sängystä, saati ryhtyä laihdutus- tai lihotuskuurille. Eri asia oli, jos joku huolestui voinnistani, koska olin laiha ja kalpea. Onkin ihan eri asia, jos toisen voinnista tai terveydestä on aidosti huolissaan. Kehoon liittyvä kommentointi kuitenkin harvoin koskee sitä.

Myös imetysaikanani menetin ruokahaluni. Olin niin väsynyt, että valitsin usein nukkumisen syömisen sijaan ja totesin, että:  ”Syön sitten huomenna”, vaikka tiesinkin, ettei se ollut järkevää. Myöhemmin selvisi, että minulla oli raudanpuute (joka ilmeni vasta mitattaessa rautavarastot) ja sekin on varmasti selittänyt silloista oloani. Niin äärimmäisen väsyneenä en vain saanut aina syötyä kunnolla, ajatuskin yökötti. Parhaani yritin, sen tiedän. Ruokahaluttomuuttani tietysti myös kadehdittiin, karisivathan raskauskilot vauhdilla. Kerrottakoon, että ruokahalun menettämisessä ei ole mitään kadehdittavaa. Etenkin, jos paino menee alipainon puolelle ja verenpaine on matala, huimaus ja heikotus on taattu. Minun kohdallani imetysajan laihtuminen aiheutti myös sen, että vähäisetkin lihakseni kuihtuivat ja vauvan nostelu oli raskasta. Vuoden ajan kärsin kipeistä ranteista. Lihaksiani metsästän edelleen.

Tottakai osaan erottaa sellaisen vartalon kommentoinnin, jonka tarkoitus on olla kehu. Sellaisista en loukkaannu. Ja tottakai myös esimerkiksi omassa raskaudessa palautumisessa myös ilahdutti vaikkapa vanhoihin vaatteisiin mahtuminen. Paljon enemmän siltikin ilahdutti se, että vatsalihaserkauma parani niin nopeasti. Hyvä olo ja terveys ovatkin kohdallani ulkonäköä paljon tärkeämpiä asioita.

”Väärän” lajin löytänyt

Hoikka ja siltikin ihan oikea vatsatanssija

Kaikkein eniten minua on kuitenkin satuttanut kokoni kommentointi tanssin yhteydessä. Joillain tuntuu olevan käsitys, että itämaisessa tanssissa tanssijattaren tulee olla isokokoinen. Kun totuus on, että se on niitä harvoja lajeja, joissa kolla ei ole mitään merkitystä. Siksi se on myös niin hieno laji. Jokainen on juuri oikeanlainen sellaisenaan kuin on. Tanssitunneilla oppilaiden kesken tämä hyväksyntä ja kehorauha toki toteutuukin, mutta esiintyessäni olen saanut vierailta ihmisiltä hyvinkin ikävää palautetta. Kerran kaksi (humalaista) naista tuli keikkani jälkeen naistenhuoneeseen, jossa olin juuri pesemässä käsiäni. He kertoivat minulle hyvin ponnekkaasti, kuinka en ole ”oikea tanssija”, koska olen liian laiha. ”Lohdutuksena” toinen naisista kuitenkin sanoi keskustelun lopuksi sylki suusta lentäen, että ”Kunhan tulet keski-ikään ja saat kunnolla IHRAA, susta vielä tulee sellainen mitä pitää!”

Kerran erään tanssitunnin jälkeen loistavan fiilikseni lyttäsi totaalisesti paikalle tullut siivooja, joka ihmetteli, että minäkö olen se ryhmän opettaja. ”Ethän sä mikään oikea vatsatanssiopettaja voi olla, kun oot noin laiha!”, hän totesi. On selvää, että tällaiset kommentit satuttavat. Kun joku kokee oikeudekseen kertoa minulle, että minä olen vääränlainen tekemään sitä, mikä on minulle tärkeimpiä asioita maailmassa, kuinka se voisi olla loukkaamatta? Etenkin kun se kehon koko ei tanssi- ja opetustaitojen kanssa ole missään synkassa.

Tietenkin ymmärrän, että kun esiinnyn, laitan taitoni ja kehoni tietoisesti arvostelun kohteeksi. Olisi kuitenkin eri asia sanoa vaikkapa: “Minä pidän enemmän pulleimmista vatsatanssijoista” kuin kieltää minun olevani oikea tanssija tai opettaja alkuunkaan vartaloineni. Siinä onkin mennyt oma rajani, muutoin olen aika hyvin arvostelua sietänyt.

Nämä ikävästi kommentoineet ovat aina olleet naisia. Miehiltä olen saanut huomattavasti enemmän palautetta hyvästä esityksestä tai tanssitekniikasta, toki myös kehuja on tullut vuosien varrella paljon myös naisilta, nykyään vielä aiempaa enemmän.

Olisivatko nuoret, hoikat tytöt siis sitä “vapainta riistaa” laihuuden tökerölle kommentoinnille? Jos, niin ilmiö on mielestäni huolestuttava, sillä nuorena sitä vasta rakentaa minäkuvaansa. Ollaanhan naiset kannustavia toisillemme ja muistetaan kehua kanssasisariamme, etenkin niitä nuoria! Ja vielä mielellään myös johonkin ihan muuhun kuin ulkonäköön liittyen.

Voihan ne kommentit joskus tietysti  ilahduttaakin, mutta tiedä mitä sanot ja kenelle

Laihuuteen liittyviin kommentteihin voi tietysti myös moni suhtautua ilahtuen, jos laihtuminen on ollut oma tavoite ja joku huomaa onnistumisen. Olisi kuitenkin aina tunnettava ihminen hyvin ja tiedettävä, mihin hän pyrkii, jos halutaan antaa kehoon liittyviä tsemppaavia kommentteja. Muutoin on paras olla hiljaa ja antaa kehorauha kaikille.

Itselläni on sellainen näppituntuma, että miehet kommentoivat naisten lihavuutta herkemmin rumasti, naiset taas toisten naisten laihuutta. Ja että ylipäätään naiset ovat kommenttien kohteena huomattavasti miehiä useammin. Onko näin? Kommentoikaa ihmeessä! Olisi hyvä muistaa, että jokaisella meillä on omat taustamme emmekä useinkaan tiedä, mikä toista loukkaa. Siksi olisi paras vain yksinkertaisesti noudattaa sitä kehorauhaa.

”Näytä edes, että yrität muuttua”

Meillä jokaisella on myös oikeus ajatella omasta kehostamme kuten haluamme. On tietysti toivottavaa, että kehoaan osaa rakastaa ja siihen on tyytyväinen. Silti voimme itse asettaa itsellemme tavoitteita omista lähtökohdistamme. Olen ymmärtänyt, että ylipainoisilla ihmisillä on usein julkinen paine näyttää, että ”kyllä tässä yritetään laihtua” syömällä salaattia jne. Että sillä tavalla saa ainakin jonkinlaisen ympäristön hyväksynnän. On oltava lähtökohtaisesti tyytymätön kehoonsa ja haluttava laihtua. Hoikilla tilanne voi olla päinvastainen. Esimerkiksi yksi hoikka ystäväni on kertonut, kuinka hänelle on työpaikalla lähes työnnetty väkisin pullaa suuhun, jotta hän lihoisi. Hoikka (jonkun mielestä liian laiha) saattaakin saada sitä hyväksyntää syömällä paljon ja mielellään epäterveellisesti, silloin hän ei ainakaan aktiivisesti näytä yrittävän pysyä sellaisena kuin on, kuten ei lihavakaan ihminen salaattia syödessään.

Oikeus olla myös tyytymätön omaan(!) kehoon

Hoikilla ei tunnu myöskään olevan oikeutta olla tyytymätön kehoonsa. Jos on hoikka ja kehtaa jotain omassa kehossaan kritisoida, hänet yleensä hiljennetään nopeasti. Lihasten kasvattaminen on ollut pitkään tavoitteeni, jonka toivon vielä saavuttavani. Parempi lihaskunto ja kehonkoostumus liittyvät kohdallani ennen kaikkea parempaan oloon ja terveyteen (eikä siinä mitään, jos samalla olemuksesta tulee vähän sporttisempi). Projektia ovat hankaloittaneet milloin edellä kuvaamani raudanpuute-väsymys, milloin kovat endometrioosikivut, toisinaan vain oma saamattomuus.

Oman kehon kommentointi ei tarkoita aina epätyytyväisyyttä

Kyllä se haba vielä joku päivä pullottaa..! 😉

Sekin tuntuu hassulta, että ihmisen oma toteamus omasta kehosta saatetaan väittää vääräksi, vaikka kaikki näkisivät totuuden. Minulle on käynyt niin esimerkiksi silloin, kun olen maininnut selluliittini. ”Ei sulla mitään selluliittia oo!” on monta kertaa kuultu väite (usein ilman että sen sanoja on paljaita reisiäni tai takamustani edes nähnyt). Siitä tulee itselleni aina sellainen olo, että onko selluliitti niin paha asia, että se pitää tuolla tavoin kieltää? Kun sen olemassaolo on kuitenkin fakta ja olen itse sinut sen kanssa (ja eikös sitä ole jotain 90%:lla naisista..?!) Minä olen maininnut sen lähinnä toteamuksena, vaikkapa kertoessani miten näiden kohtien käsittely hieronnassa aristaa tai mikä on itselläni näkyvä merkki korkeahkosta rasvaprosentistani. Ikävää, jos keskustelukumppani häpeää ajatusta selluliitistani, minä en. Toki siihenkin on kenellä tahansa oikeus olla tyytymätön kehossaan, mutta eihän päätetä toisen puolesta, onko se paha, hyvä vaiko merkityksetön asia.

Eiköhän asia siis lopulta ole niin, että kaikenkokoisilla on oikeus olla tyytyväinen tai tyytymätön kehoonsa ja aivan itse valitsemistaan syistä. Pääasia, että ne asiat tulevat itsestä ja omista toiveista.

Minä olen nykyään onnellinen siitä, että kehoni on löytänyt hyvältä tuntuvan, luontaisen painonsa eikä se juuri heilahtele eikä asiaa tarvitse edes miettiä. Vaakaa en omista, hyvä kehotuntemukseni ja vaatteiden istuminen kertoo enemmän. Olen myös iloinen siitä, että kehoni kertoo ja myös näyttää, kun se saa vääränlaista ravintoa, kun olen liian stressaantunut tms. Kehoni on viisas ja pääosin iloitsen siitä. Minulla on paljon syitä olla kiitollinen kehostani ja olla siihen tyytyväinen.

Tehdäänkö kuitenkin niin, että minä päätän, mikä siinä on hyvää ja mikä ehkä kaipaa kohennusta?

 

Kiitos, kun luit tekstini! <3 Asialliset kommentit ovat lämpimästi tervetulleita.

Kehorauhaa kaikille toivotellen: Marinka

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.